sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Onnelliseksi askel kerrallaan

Onnellisuuden kriteerit ovat jokaisella yksilöllä erilaiset. Omasta mielestäni ihminen on onnellinen, kun saa tehdä mitä haluaa ja mistä tykkää, omia arvojaan noudattaen.

Minulle henkilökohtaisesti onnellisuus merkitsee omien tavoitteideni saavuttamista. Haluan päättää mitä teen, milloin teen ja kenen kanssa teen. Tulevaisuudessa minulle on tärkeää olla sellaisessa taloudellisessa pisteessä, jossa minun ei tarvitse huolehtia siitä, riittävätkö rahat laskujen maksamiseen, elinkustannuksiin ja huvituksiin. Haluan olla vapaa myös ajallisesti, jotta voin viettää paljon aikaa mahdollisen perheeni kanssa. Lisäksi tavoitteenani on auttaa muita ihmisiä onnellisuuden saavuttamisessa. 

Olen usein saanut vähätteleviä kommentteja tavoitteistani: "Ei se ole niin helppoa" ja "Unelmoida saa aina", jotka kuvaavatkin hyvin valtaosan mentaliteettiä Suomessa. Erilaisuus on pahasta, kukaan ei saa olla keskivertoa menestyneempi tai onnellisempi. Miksi ei?

Myönnettäköön, korkealla olevat tavoitteet voivat vaikuttaa vaikeasti saavutettavilta, mutta tavoitteet alkavat muuttumaan huomattavasti realistisemmaksi jos ne jakaa pienemmiksi välitavoitteiksi.

Otetaan esimerkiksi fiktiivinen henkilö nimeltään Matti. Matti haluaa saavuttaa 10 vuoden aikana miljoona euroa pankkitililleen. Kuulostaa melko paljolta, eikö? Tavoite alkaa tuntumaan jo melko paljon helpommalta saavuttaa jos sen jakaa vaikkapa kuukausittaisiksi eriksi:


1 000 000 / 120 (kk) = 8333,33 €


Tämä siis pelkästään rahan säästämisellä. Palkkatyöllä yli 8000 euron nettoansiot ovat toki utopiaa, mutta esimerkin tarkoitus on vain havainnollistaa pitkän aikavälin merkitys tavoitteiden saavuttamisessa. Sama pätee kaikkiin elämän osa-alueisiin. 

Tärkeintä on alkaa  jahtaamaan tärkeimpinä pitämiäsi asioita! Askel kerrallaan.

Mitkä asiat ovat sinulle tärkeitä ja mistä tulet onnelliseksi?


2 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen blogin alku!
    Minulle tärkeää olisi saada elämä tasapainoon, eli että työtä ja lepoa sopivassa suhteessa. Ja mahdollisesti vielä niin, että työ toisi runsaasti iloa sellaisenaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!
      Levon määrää ei todellakaan kannata aliarvioida, unta olisi hyvä saada ainakin 7-8 tuntia vuorokaudessa. Ruokavalio on erittäin tärkeä pilari hyvän olon ja energiatasojen ylläpidossa. Näiden ollessa kunnossa jaksat myös työpäivien ulkopuolella tehdä asioita, jotka ovat lähellä sydäntäsi ja tekevät sinut onnelliseksi.

      Poista